perjantai 24. lokakuuta 2008

Pandora -koru ja Nomination -ketju





Ei mahda mitään, minusta nämä korut ovat onnistuneita keksintöjä.

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kylpyhuoneen sisustus kuntoon pikkurahalla

Hyvin suunniteltu ja viihtyisä kylpyhuone tuo pohjan päivän onnistumiselle. Jos tuntuu, että omassa kylpyhuoneessa asiat voisivat olla paremminkin, niin ei kannata hätäillä. Toimivan ja kauniin lopputuloksen saa ilman kylpyhuoneremonttiakin. Pienillä muutoksilla tila muuttuu jo toiseksi.

Kylpyhuoneen voi myös sisustaa, myös vuokra-asunnossa. Laattoja harvoin pystyy vaihtamaan, mutta erillaisia kaakelitarroja ja saumakyniä on tarjolla mm. Clas Ohlsonilla. Usein vuokra-asunnoissa on valkoiset kaakelit, joita voi kivasti piristä esimerkiksi Kitschin kaakelitarroilla. Muutama tarra sinne tänne ja sävyyn sopivat pyyhkeet nauloihin roikkumaan ja matto lattialle, niin tila näyttää erilaiselta.Kuvan purkit ovat Ikeasta, taulu Tiimarista.

Pyykinpesuaineita ei kannata säilyttää kaupan rumissa pahvilaatikoissa, vaan lasi- tai muovipurkeilla jopa pesuaine näyttää kauniilta. Löysin kauniin lasipurkin Vallilan kirpputorilta viidellä eurolla. Tarjolla oli myös Riihimäen lasia, samaa hintaluokkaa. Muutamalla erikokoisella lasipurkilla ja pesuaineella saa jo kivan lopputuloksen. Erityisen kivalta lasipurkissa näyttää pesuaineet, joissa on mukana värikkäitä jauhepalloja. Myös erilaiset käytetyt kastikepurkit toimivat hyvin pyykinpesuaineen annostelijoina.

Saunaan voi laittaa koristeeksi muutaman simpukan. Jos ei ulkomaanmatkoja ole tiedossa, simpukoita voi ostaa muutamalla eurolla myös Tiimarista.