tiistai 28. huhtikuuta 2009

Yrttejä parvekkeella

Parvekeyrtit

Kevättä on jo ilmassa ja parveke tuli pestyä tänään. Odotan innolla, että yrttini kasvavat riittävästi ja ulkona on riittävän lämmintä, jotta saan yrttini parvekkeelle. Viime kesänä minulla kasvoi minttua ja tinjamia. Mintun tuoksu saattoi tarttua naapurinkin parvekkeelle.



Nyt minulla on ruukussa kasvamassa Organoa, Basilikaa ja Provencen yrttejä. Yrtit saa hyvin kasvamaan parvekkeella, kun huolehtii riittävästä kastelusta ja valitsee sopivat lajit. Parhaiten kasvattaminen onnistuu etelään päin olevalla parvekkeella, mutta myös esimerkiksi länteen olevalla parvekkeella pärjää, kunhan se ei ole kovin tuulinen.

Yrttejä voi kasvattaa melkeinpä missä vaan astiassa. Minulla on muutama Ikeasta ostettu ruukku sisällä ja ulkona alumiiniset astiat. Myös hauskannäköisiin ämpäreihin, kahvikuppeihin ja kastelukannuihin voi istuttaa yrttejä, sopivat kivasti parvekkeen sisustamiseen ja ovat esteettisestikin hyvännäköisiä. Jos samaan astiaan laittaa useamman kasvin, niin astian pitää olla sen verran suuri, ettei kasvien tarvitse tapella tilasta. Korkeat kasvit tulevat taakse, matalat eteen ja roikkuvat sopivat kivasti sivuille.

Valmiista taimista saa nopeasti satoa. Jos kylvät siemenistä, niin paras istutusaika lähes kaikille yrteille on huhti-toukokuu. Kaupasta, mm. Kodin Anttilasta, löytyy myös yrteille tehty multaseos, joka sopii parvekeviljelyyn.

Mitä yrttejä mille parvekkeelle?

Aurinkoisella parvekkeella basilika, timjami, meirami ja tilli viihtyvät. Persilja, ruohosipuli, oregano, sitruunamelissa ja rakuuna kasvavat hieman varjoisammallakin parvekkeella ja kirveli ei ole kovin kranttu, eli pohjoisparvekkeen omaavat voivat kokeilla sillä.

Sokokselta saa myös helpon paketin: ruukun, mullan ja yrtit. Tällä pääsee helposti alkuun, jos ei ole ennestään kokemusta.