torstai 1. tammikuuta 2009

Sisustaminen, vuoderahi ja yövieraat


Yövieraita käy aina silloin tällöin. Harmillista siinä on ainoastaan se, että asuntomme on niin pieni, että järkevää paikkaa vieraspatjan säilyttämiseen ei ole. Homma on toiminut tähän asti siten, että ramppaamme kellariin hakemaan vierasvuodetta, kun akuutti tilanne yllättää :).

Mietin kuitenkin, että onnistuisiko vierasvuoteen taikomaan jostain huonekalusta, jolla olisi muutakin käyttöä, sillä 50 neliötä on vähän :(. Vähän asiaa tutkittuani löysin mm. vuodetuoleja, vuoderaheja, vuodesohvia jne. Vuodesohvaa en halua, sillä silloin ei toimi sohva tai vuodekaan, vaan molemmat tinkivät toistensa kustannuksella. Pedron myymä Andy-vuodetuoli (alla kuva) olisi ihana, mutta maksaa yli tuhat euroa, joten jääköön toistaiseksi hankintalistalle.

Makuuhuoneemme on niin pieni, että sinne ei mahdu kuin sänky. Kapein vuoderahi on 66 senttiä leveä. Päätin ottaa haasteen vastaan. Teen vuoderahin, joka toimii yöpöytänä/sivupöytänä. Projekti alkaa siitä, että etsin keltaisesta pörssistä, huuto.netistä tms. Anttilasta, Sotkasta tai Iskusta vuoderahi, jota modailen siten, että se mahtuu makuuhuoneeseemme. Jos vielä jostain löytyisi vaneria tai muuta puuta, josta rahille saisi kehykset tai päällisen, jotta siinä uskaltaa esimerkiksi pitää vesilasia, jos jano yllättää yöllä.

2 kommenttia: